Viherkaali-yrttikanasalaatti

Viherkaali-yrttikanasalaatti

Viherkaali-yrttikanasalaatti

Ennen kesälomareissulle lähtöä tyhjensin jääkaappia ja tein meille kanasalaatit. Kalle oli alunperin marinoinut kanat niitä aiemmin mainittuja grilli-iltamia varten, mutta emme koskaan ehtineet kanaan saakka ennen kuin vatsat olivat jo ihan täynnä joten kanat olivat sopivasti marinoituneet tätä salaattia varten eivätkä nyt menneet hukkaan. Kaapista löytyi myös viherkaalia, joka sinänsä epäilytti vähän salaattiaineksena, mutta paremman puutteessa käytin senkin. Sama juttu vehnänoraan kanssa.

Kanan (3 rintafilettä) marinadiin oli käytetty:

  • tuoretta salviaa (muutama lehti)
  • tuoretta persiljaa (pieni nippu)
  • tuoretta tilliä (hiukan)
  • punaista tuoretta chiliä (hiukan)
  • timjamia (kuivattua)
  • rosmariinia (kuivattua)
  • oliiviöljyä ja varmaan pari lorausta muitakin öljyjä
  • pieni ripaus paprikajauhetta ja cayennepippuria

Mitään tarkempia määriä ei ole, mutta näistä sekoittamalla sai sellaisen sopivan paksun marinadin. Kaadoimme marinadin litran minigrip-pussiin ja kananfileet sinne sekaan. Näin marinadi pysyy hyvin lihan ympärillä ja maustaa tasaisesti. Salaattia varten paistoin kananfileet kokonaisina ja leikkasin ne sitten kahtia niin, että molemmat saivat 3 siivua. Tästä olisi kyllä riittänyt kolmellekin :)

Muut  salaatin ainekset:

  • 3 isoa lehteä viherkaalia
  • 6 varhaisporkkanaa (raastetaan)
  • 0,5 ruukullista vehnänorasta (revitään tai hienonnetaan)
  • puolikas kurkku

Mausteeksi: hunajaviinietikkaa ja balsamicoa. Tuoretta persiljaa. Suolaa ja mustapippuria maun mukaan.

Näistä nuo salaatit sai hyvin koottua. Ihan hyvä annos tuosta tuli ja niin viherkaali kuin vehnänoraskin toimivat aineksina ihan hyvin. Viherkaali maistuu raakana vähän ketunleivälle ainakin meidän makunystyröissä.

Tämä salaatti on erinomainen GI-ateria. Jos porkkanaraasteen korvaisi esim. kesäkurpitsalla tai tomaatilla niin annos olisi myös LCHF-ohjeiden mukainen. LCHF-ruokana tuon salaatin voisi nauttia kermaisen salaatinkastikkeen kera.

Facebook Comments
Related Posts

Vastaa

Verkkokaupassa nyt uusin Vitamix Ascent 3500i ja Klarna maksutavat! Piilota tämä ilmoitus

By continuing to use the site, you agree to the use of cookies. / Jatkamalla sivuston selaamista, hyväksyt evästeiden käytön. more information / lisätietoja

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close / sulje