GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Juhannusdinneri vol 2

Juhannusdinneri vol 2

Juhannuksen toinen dinneri oli vähän sitä ja tätä. Alkuruoaksi teimme Pekan kesäsalaattia, eli hedelmäistä halloumisalaattia. Minun teki niin kovasti mieli myös katkarapuvartaita, joita viimeksi vanhempieni luona saimme mässäillä, joten niitähän oli pakko tehdä myös vaikkeivat ne oikeastaan mitenkään sointuneet juuri tämän salaatin kanssa :)

Pekan kesäsalaatti on ihanan raikas. Ainoa harmi, jonka varmaan kuvistakin huomaa oli aivan liian raa'at avocadot. Kauppa josta ruoat haimme juhannukseksi oli ilmeisesti sulkemassa koko toimintaansa ja siten valikoimatkin olivat vähän kehnot. Ihan hyvää salaatista tuli silti.

Pekan kesäsalaatti

  • Persikkaa

  • Mansikkaa

  • Avocadoa

  • (sitruunamehua)

  • Erilaisia salaatteja

  • Halloumi-juustoa

  • Päälle balsamicoa

Tähän salaattiin ei sinänsä ole mitään määriä. Salaattia ladotaan tarjoiluastian pohjalle niin että sitä on sopivasti per nenä. Sitten päälle pilkotaan persikkaa ja mansikkaa niin että niitä tuntuu olevan sopivassa suhteessa salaattiin (tämä on tietysti makuasia).  Lopuksi pilkotaan avocadot ja ne voi pyöritellä sitruunamehussa, etteivät tummuisi niin nopeasti. Juuri ennen tarjoilua paistetaan pannulla tai grillissä halloumijuustoa salaatin päälle. Sitten vaan herkutellaan. Salaatin päälle sopii erinomaisesti balsamico.Myös tämä pastasalaatti oli vähän outolintu ruokapöydässämme, mutta halusin tehdä sitä jotta meillä olisi sunnuntaina hyvä ruokaisa salaatti lounaaksi ja koska minun oli vaan tehnyt tätä pastasalaattia mieli jo pitkän aikaa. Siinä oli minusta kaksi erinomaista syytä yli kaiken muun tasapainoisen ruoka-annoksen säveltämisen. Tämä salaatti on myös aivan loistava esim. brunssille tai juhliin.

Pastasalaatti

(iso kulhollinen)

  • 1 pussi moniväristä kierrepastaa

  • 2 raikasta vihreää omenaa

  • 450 g Oltermannia

  • 1 pss herneitä

  • 1 purjo (vähän vajaa jos iso)

  • 200 g palvikinkkua

  • majoneesia

  • n. 1 dl kuohukermaa

  • mustapippuria

  • pari suolakurkkua

  • (suolaa)

Keitä pasta kypsäksi. Kuutioi omena, oltermanni, suolakurkut ja palvikinkku. Lisää kaikki ainekset isoon kulhoon. Lisää joukkoon herneet. Pese purjo hyvin ja leikkaa se ohuiksi siivuiksi salaatin joukkoon. Lisää sitten joukkoon pari lusikallista kerrallaan majoneesia ja vatkattua kermaa. Maistelemalla pääsee parhaaseen lopputulokseen. Mausta salaatti mustapippurilla. Voit myös lisätä suolaa jos tuntuu, että salaatti kaipaa sitä. Tästä annoksesta tulee oikeasti iso. Kuvassa näkyvä kulho on ehkä 1/3 koko annoksesta :)

Possunlihan marinadi

  • Oliiviöljyä

  • mustapippuria

  • tuoretta rosmariinia

  • tuoretta salviaa

  • timjamia

  • chilitahnaa

Kalle noukki ennen juhannuksen viettoon lähtöä luomupossua Eat & Joysta ja tätä ateriaa varten hän valmisti myös marinadin possulle, jossa liha sitten marinoitui aamusta lähtien. Mitään mittasuhteita ei taas ole, mutta öljyä sen verran että marinadi levittyy hyvin lihan ympärille ja rosmariinista ja salviasta on sellaiset summittaiset määrät kuin että nippu molempia :) Marinadi oli todella onnistunut ja tämä olikin parasta possunlihaa mitä olen aikoihin syönyt. Marinoidut lihat yksinkertaisesti grillattiin ja syötiin sellaisenaan.Söimme joskus alkukesästä Murussa ihania sesaminsiemenillä maustettuja uusia perunoita. Halusin kokeilla tätä herkkua itsekin, mutta toteutus oli hieman vajaa täydellisestä. En malttanut antaa perunoiden olla uunissa riittävän pitkään joten ne jäivät ihan hitusen alikypsiksi. Muuten ohje olisi kyllä tuottanut herkullisen perunalisukkeen.

Sesamperunat

  • uusia perunoita

  • hieman oliiviöljyä tai rypsiöljyä (ja vähän sesaminsiemenöljyä)

  • sesaminsiemeniä

  • suolaa

Pese uudet perunat ja kaada ne kulhoon. Sekoita niiden joukkoon hieman oliiviöljyä ja ripottele sitten perunoiden päälle sesaminsiemeniä, samalla sekoitellen niin että siemenet tarttuvat perunoiden pintaan. Kaada perunat uunivuokaan ja rouhi päälle suolaa myllystä.

Shepherd's Pie eli Paimenen paistos

Shepherd's Pie eli Paimenen paistos

Kookoksinen pinaattikeitto

Kookoksinen pinaattikeitto