Gurmee.net

View Original

Ravioli #1 - vuohenjuustoa, paprikaa, oliiveja ja persiljaa

Johan on kesä helteineen hurahtanut! Huomaa, ettei ole malttanut pahemmin koneen ääreen istahtaa juhannuksen jälkeen. Silloin alkoi kesäloma ja samoin nämä mielettömät superpitkät kesähelteet. IHANAA!Joka tapauksessa. On tässä tullut silti jotain syötyäkin ja osa siitä on tullut myös itse valmistettua. Suurin osa on kuvin dokumentoitu joten ajattelin alkaa purkamaan lastia. Tuoreimmat ensin. Tänään tarttui Helsingin Kokkipuodista mukaan raviolilauta. En ole koskaan tehnyt pastaa itse ja yhtäkkiä iski pakon omainen tarve aloittaa tämä jalo harrastus ja tietysti aloittaa siitä raviolista.Valmis annosTuumasta toimeen. Pyöräytin ensimmäisen pastataikinani saksankielisten ohjeiden mukaan, toivon mukaan suht oikein. Ainakin maku oli ihan kohdillaan.Pastataikina valmistui siis näin:

  • 400 dl vehnäjauhoja (huomaan nyt että ohjeessa oli 400 g. Toimi kuitenkin tuolla 4 dl:llakin.)
  • 4 kananmunaa
  • n. 1 rkl oliiviöljyä
  • 1 tl suolaa

JauhokraateriKokosin jauhoista (hyvin puhdistetulle!) pöydälle pienen kraaterin. Tässä heti ensimmäinen oppi: jos teet pienen kraaterin, kananmunat tulvivat yli. Tee siis jatkossa iso, laakea kraateri. Jes, kraateriin sitten kananmunat ja puuhaarukalla kananmunat rikki, tasaiseksi seokseksi. Sekoitin haarukalla vielä hieman jauhoja kananmunan joukkoon, mutta koska jauhot tuntuivat lähinnä tarttuvan haarukkaan, vaihdoin viisi-sormi-järjestelmään. Sekoitin taikinaan hiljalleen lisää jauhoja kunnes kaikki jauhot oli käytetty ja taikinasta muotoutui kiinteä pallo.Valmis taikinaTaikinaa neuvottiin ohjeessa vaivaamaan ja repimään sivuille 15-20min joten tein työtä käskettyä. Lopuksi kasasin taikinasta vielä kiinteän pallon ja jätin liinan alle odottamaan samalla kun valmistin täytteen. Täyte on taas mallia "otetaan-mitä-kaapista-löytyy".Täytteeseen kului:

  • 1 punainen paprika (espanjan paprika, niitä suippoja pitkiä)
  • n. 10 kalamata oliivia (poistin kivet)
  • 2 rkl vuohenjuustoa
  • 1 kananmuna
  • suolaa
  • mustapippuria
  • nippu persiljaa

Valmis täyteHienonsin paprikat ja oliivit niin pieneksi kuin sain. Sekoitin niiden sekaan loput aineet ja lisäsin lopuksi ihan vähän vehnäjauhoja joukkoon kun seos tuntui niin vetiseltä. Jauhoja meni ehkä 1-2 rkl. Täyte oli täyttäessäkin vielä aika juoksevaa, mutta lopputulos oli hyvä joten ei hätää.Kun täyte oli valmista, puolitin taikinapallon ja lähdin kaulimaan taikinaa pitkulaiseksi levyksi. Pastataikina on itseasiassa paljon kestävämpää kuin olin osannut kuvitellakaan - ei ihan helpolla nimittäin ratkea tai katkea. Levyä voi nostella ihan huoletta ja kaulia eri puolilta jne. Projektin loppuvaiheilla aloin kyllä vakavissani harkitsemaan pastakoneen hankintaa. Pastasta ei tahdo käsin saada kaulittua niin ohutta levyä kuin itse olisin toivonut ja se on myöskin auka työlästä.Liikaa täytettäNostin valmiiksi kaulitun levyn raviolilaudalle ja painelin peukulla taikinan kuppien syvennyksiin niin että täytteen sai helpommin ladottua niihin. Toinen oppi: älä täytä ravioleja kuin joulutorttuja. Täytettä ei kannata laittaa "kukkuraista" vaan ihan tasan siihen laudan pintaan saakka, muuten se tulvii yli ja toista taikinakerrosta on ihan mahdoton kaulia raviolilaudan päältä. Eli ihan tasaisia täyteannoksia.Kun täyte oli mitattu kuppeihin, nostin päälle toisen taikinalevyn ja kaulin päältä niin että raviolien reunat leikkaantuivat. Tässä tämä kuulostaa todella yksinkertaiselta ja helpolta, mutta kyllä siinä ensikertalaisella tuhraantui minuutti jos toinenkin :)Räjähtänyt ravioliOnnistunut ravioli Ensimmäiset raviolit joko räjähtivät käsiin tai näyttivät vähän muhkuraisilta,viimeisistä alkoi jo tulemaan aika nättejä. Toisin sanoen, tuntuu että tässä pastanteossa voi olla melko jyrkkä oppimiskäyrä, mikä tekee koko touhusta todella koukuttavaa.Vielä kun lopputulos oli todella maukas niin ei voi kuin jatkaa harjoittelua hymyssä suin.Paahdoin noiden ravioleiden päälle omia herkkupähkinöitäni eli hasselpähkinöitä pikaisesti voissa ja nostelin valmiiksi al dente -keitetyn raviolin päälle.  Kyllä se maistui ja itse keittämiseen ei montaa minuuttia enää mennyt :)Halkaistu keitetty ravioliPastan voi säilyttää 3-4h valmistuksesta jos aikoo syödä sen oikeasti tuoreena. Itse laitoin valmiit palaset hetkeksi jääkaappiin jauhotetulla lautasella odottelemaan kun tein uutta satsia. Mahdoinkohan rikkoa jotain kultaista pastalakia?Kuvat © Hanna Stolt