GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Nauriita valkoviinissä

Nauriit vuoassaViime viikolla piti äkkiä saada jotain ruokaa ja taas kerran syödä kaappia tyhjäksi. Haaviin tarttui tällä kertaa muutama nauris (valkoisia ja keltaisia. keltaisia luulin torilla lantuiksi, noloa) ja porkkana - Fredan torin antimia. Kesällä on ihan parasta käydä noukkimassa tuoreet vihannekset torilta eikä supermarketeista.Koska oli tosiaan kiirettä ilmassa, luovuin ajatuksesta lohkoa nauriin isommiksi paloiksi (tykkään romuluisista aterioista) ja sen sijaan ne siivutettiin n. 5mm paksuisiksi siivuiksi. Joukkoon viipaloitua porkkanaa muutama kappale ja sitten mausteita. Joukkoon leikattiin tuoretta persiljaa, rouhittiin suolaa ja mustapippuria ja lopuksi Provencale mausteseosta. Joukkoon olisi sopinut moni muukin mauste, mutta jätin maustamisen tällä kertaa vähemmälle ettei nauriin maku kokonaan peittyisi. Vuoan pohjalle desin verran valkoviiniä ja koko setti uuniin 200°C:een n. 15 minuutiksi.Paistoksen kanssa nautiskeltiin edellisillan kanaa ja raikasta salaattia.Hyvää, helppoa, nopeaa ja terveellistä!Valmis ateria

Porkkanasämpylöitä

Porkkanasämpylöitä

Täydellinen Medium