Kanaa, vuohenjuustoa ja parmankinkkua + vihannespaistos
Kuulostiko otsikko tutulta? Jep, tämä ohje on mukaelma noin viikko sitten tekemästäni Kanaa vuohenjuustolla, parmankinkkukääreessä. Nyt höysteet olivat vaan vähän eri. Viimeksihän roiskin koko setin päälle purkillisen crème fraîchea, mutta se ei sulanutkaan vaan jäi paakuiksi päälle. Nyt päätin tehdä kastikkeen joka sulaa vihannesten sekaan ja onnistuinkin. Myös vihanneshöysteet oli tällä kertaa eri, kun kaalejakaan ei [...]
Kanaa vuohenjuustolla, parmankinkkukääreessä
Tuo kuva ei nyt tee tälle mielettömän herkulliselle ruualle oikeutta, mutta parempaakaan ei ole.. Nämä kananyytit ylittivät kaikki omat odotukseni ja maistuivat niiiin hyvältä. Kokonaisuus on pehmeänmakuinen ja parmankinkusta tulee kivan rapea kanan päällä paistettuna. Mielettömän hyvää vaikka itse kehunkin! Kolmelle: 3 kananrintafilettä 0,5 prk vuohenjuustoa (sellaisessa pyramidin mallisessa rasiassa) kuivattua rosmariinia paprikajauhetta mustapippuria suolaa [...]
Lohta vuohenjuustolla ja parsakaalia kermassa
Tein tänään helpoimman pääruoan aikoihin. Stockan Herkusta tarttui matkaan lohta ja sen ympärille rakentui tämä annos. Kerman sijasta tai lisäksi annokseen olisi sopinut smetana. Tarvitset n. 0,5 parsakaalia per nenä sopivasti lohta pari rkl pinjansiemeniä n. 4 tl vuohenjuustoa per ruokailija 1- 2 dl kermaa suolaa mustapippuria tilliä voita vuoan voiteluun Voitele uunivuoka. Aseta lohi [...]
Juhannusdinneri: Chèvre-parmanyyttejä, kukonpoikaa ja lettuja
Juhannusperjantaina teimme melkoisen onnistuneen juhannusaterian. Alkuruoaksi chèvre-parmanyyttejä (vanhoja tuttuja aiemmalta äitienpäivädinneriltä), jotka tosin levähtivät “hieman” kun en viitsinyt ottaa aikaa kuten ohjeessa neuvotaan. Siihen on syynsä miksi niitä pitäisi pitää uunissa vain 10 min! ;) Pääruoaksi kokeilimme uusimman Glorian Ruoka & Viini -lehden ohjetta ja valmistimme kokonaisen kukonpojan. Lopuksi paistoimme lettuja – minun on tehnyt [...]
Äitienpäivädinneri
Tiedän, että monet tykkäävät käydä juhlistamassa äitienpäivää ravintolassa, mutta meidän perhe on pettynyt tarjoiluihin niin monet kerrat, että tänä vuonna järjestimme dinnerin ihan itse. Pettymykset olemme selittäneet sillä, että ravintolat joutuvat varautumaan väenryntäyksiin parissa erässä ja ovat siten valmistaneet lounaan tai dinnerin sen mukaisesti. Tällaisessa järjestelyssä laatu kärsii määrän mennessä edelle ja lopputulos on harmittava: [...]
Lammastuoremakkara-vuohenjuustorisotto
Tämän illan jämädinneri onnistui yli odotusten. Pakkasesta löytyi lammastuoremakkaraa sekä mökin puutarhasta poimittuja vihreitä papuja, jääkaapista vuohenjuustoa ja kaapista sopivasti Arborio-riisiä. Annoksesta riitti nyt reilut annokset meille kahdelle, mutta olisi sopinut myös alkupalaksi neljälle. Jos haluat replikoida tämän herkkurisoton, tarvitset: 2 salottisipulia 2 dl Arborio-riisiä loraus oliiviöljyä 0,5 l kasvislientä (luomu kasvisliemikuutiosta) 200 g lammastuoremakkaraa [...]
Ravioli #1 – vuohenjuustoa, paprikaa, oliiveja ja persiljaa
Johan on kesä helteineen hurahtanut! Huomaa, ettei ole malttanut pahemmin koneen ääreen istahtaa juhannuksen jälkeen. Silloin alkoi kesäloma ja samoin nämä mielettömät superpitkät kesähelteet. IHANAA! Joka tapauksessa. On tässä tullut silti jotain syötyäkin ja osa siitä on tullut myös itse valmistettua. Suurin osa on kuvin dokumentoitu joten ajattelin alkaa purkamaan lastia. Tuoreimmat ensin. Tänään tarttui [...]
Meksikolainen jämäpizza
Aiemmin viikolla pidetty masupicknick jätti jälkeensä aika paljon ruoka-aineksia ja päätimme sitten hyödyntää niitä pizzan muodossa. Aika vinkeän makuinen ja muhkea pizza niistä syntyikin :) Pizzapohja: n. 2 dl lämmintä vettä (42°C) n. 0,5 pss kuivahiivaa n. 5 dl grahamjauhoja, vehnäjauhoja, spelttijauhoja loraus (2-4 rkl) rypsiöljyä 1 tl suolaa Kuivahiiva sekoitetaan pieneen määrään jauhoja ja [...]
Delicatessen
Köpiksen reissun paras ravintolakokemus oli ehdottomasti Delicatessen. Viihtyisä ravintola jossa muutama kymmenen paikkaa ja ainakin meidän kohdalla mukava, rento palvelu. Tänne oli kiva piipahtaa kahteen kertaan. Vaikka meillä on tapana kokeilla mahdollisimman monta eri paikkaa reissuilla, oli tänne pakko tulla vielä uudestaan koska naapuripöydän tilaukset nähtyämme iski annoskateus ekalla kerralla ;) Delicatessenin menu ei ole [...]
Kanaa ja spelttiä
“Kanaa ja spelttiä” on ehkä vähän mielikuvitukseton kuvaus tälle ruualle, mutta menköön. Kyseessä on siis yksi helpoimmista tietämistäni pääruuista. Tarvitset: (4:lle) 4 kanan rintafilettä 4 rkl aurajuustoa tai vuohenjuustoa paketti parmankinkkua tai pekonia (parmankinkusta tulee ihanan rapea kuori!) salviaa mustapippuria timjamia Kesällä kannattaa korvata kuivatut yrtit tuoreilla! Näin helppoa: Leikkaa fileiden kylkeen viilto ja laita [...]
