Mamma Maria, Lahti
Parasta italialaista ruokaa Suomessa saa Mamma Mariasta Lahdesta. Ravintola on tarjonnut herkullista ruokaa Lahdessa jo vuodesta -95 lähtien ja asiakaskunta vaan kasvaa ja ravintola saa laajentaa tilojaan säännöllisin väliajoin. Ravintola sijaitsee aivan torin kupeessa ja sitä vetävät “aidot italialaiset” ihan mahtavalla meiningillä. Kävimme isolla porukalla syömässä ja alla kuvasaldoa :) Mamma Mariassa ei hyvää ole [...]
Verso, Helsinki
Helsingin keskustasta löytyy vaikka mitä kivoja salaattipaikkoja, mutta yksi suosikeistani on Kluuvin yläkerrasta löytyvä valoista ja raikas Champagne and Salad Bar Verso, tai tuttavallisemmin ihan vaan “Verso”. Versosta saa valmiita salaatteja tai voi tuunata omansa pienestä valikoimasta. Tällä kertaa omalle lautaselle päätyi hieman täysjyväriisiä, parsakaalia, ruusukaalia ja lohta. Lisäksi talon cuasacaca-salaatinkastiketta joka aineksia en ikinä [...]
Rosmariini, Vanha Rauma
En näköjään ollut koskaan kirjoittanut tästä kahvilasta vaikka tarkoitukseni oli jo kesällä. Päätimme tehdä poikkeuksen sääntöön ja käydä välillä muissakin kahviloissa kuin kestosuosikissamme Café Salissa Raumalla. Päädyimme Rosmariiniin joka vaikutti ulkoa päin kovinkin lupaavalta. Sisään astuessa kuitenkin tuli jo vähän sellainen olo, että… no.. katsotaan… Vitriineissä komeilivat huoltoasema/kioskivalikoima muoviin käärittyjä panineja ja jotain kääröjä.. Salaattia [...]
Ravintola Tori, Helsinki
Kävimme kesäreissuilta palattuamme lounaalla ravintola Torissa, Punavuoren ytimessä. Meillä oli selvä burgeripäivä ja tilasimme kasvisburgerin sekä talon oman burgerin. Ruoka oli todella maittavaa, kuten muistelisin sen aina olleen Torissa, mutta palvelu… hoh hoijaa.. Sanotaanko nyt vaikka näin, että jos olet allerginen huonolle / töykeälle palvelulle niin kannattaa jättää Tori väliin. En muista kertaakaan saaneeni paikassa [...]
Bistro Sinne, Porvoo
Kävimme viime perjantaina Porvoon Bistro Sinne:ssä lounaalla. Varasimme pöydän etukäteen ystäviemme Facebook-päivityksistä oppineina. Paikka on niin suosittu, että sinne todella kannattaa varata pöytä ajoissa. Meidän lounaan aikana ovelta jouduttiin käännyttämään kymmenkunta asiakasta, koska paikka oli täyteen bookattu. Sinne sijaitsee Taidetehtaalla ja onkin ilmeisesti rakennettu vanhaan tehdashalliin. Paikka on ulkoapäin kovin vaatimattoman näköinen, mutta sisälle astuessa [...]
Kaunis Veera, Lahti
Kävimme Lahden reissulla lounaalla satamassa, ravintolalaiva Kaunis Veerassa. Otimme Kallen kanssa pizzat ja minun siskoni puolestaan malttoi odottaa salaattia (jota me nälkäisempinä emme kokeneet voivamme odottaa). Tilasin itse perus kinkku-ananas-aurajuustopizzan, joka oli kyllä aikamoinen pettymys. Se oli kuorrutettu sillä perus “kinkkuhötöllä”, mitä suurin osa pizzerioista käyttää. Tämä kyseinen kinkkulaji on jotain hyvin, hyvin kaukaista sukua [...]
Skiffer, Helsinki
Olen monet kerrat kävellyt Skifferin kylttien ohitse Helsingin rantakatua pitkin ja miettinyt, että tuolla voisi käydä. Koskaan aiemmin en tosin ole saanut aikaiseksi oikeasti käydä paikan päällä. Teimme pienen päiväkävelyn ja sen välissä poikkesimme Skifferissä lounaalla ja olin aivan äimänä. Mikä ihana paikka!!! Maisemat ovat kauniit ja paikka on todella viehkeä. Skiffer on jotenkin rujolla [...]
Controvento, Tallinna
Kävimme pienen perheemme kesken harjoittelemassa ulkomaanmatkailua pienen lapsen kanssa (hyvin tuloksin). Uskaltauduimme siis jopa niin pitkälle kuin eteläiseen Helsinkiin, eli Tallinnaan. Päädyimme ruokapaikkaa etsiessä Controventoon, jossa muistin ennenkin käyneeni ja pitäneeni ruoasta. Paikka oli myös saanut hyvät arvostelut mm. Trip Advisorissa. Söimme ulkosalla ja pitkästä aikaa pizzaa sillä Controvento tarjoaa italialaista ruokaa. Palvelu oli sopivan tehokasta [...]
El Alba, Porvoo
Kuten radiohiljaisuudesta (tai blogisellaisesta) voi päätellä, olemme olleet viettämässä kesälomaa. Loma on sujunut reissailun merkeissä ja osin tästä syystä ei paljon uusia ruokaohjeita ole sinänsä tarjolla. Muutamia ravintolajuttuja tosin on tiedossa, sekä esim. villiyrttikokeiluja. Ihan loman alussa poikkesimme Porvoossa pariinkin otteeseen, viimeisimmällä reissulla lounastimme ravintolassa nimeltä El Alba. Paikka oli sinänsä vähän turistisen näköinen [...]
Shanghai Cowboy ja Timbaali
Tässä kesälomaa viettäessä huomaa, ettei aikaa riitä ruuanlaittoon kuten ei-lomaillessa. Tuntuu vähän oudolta yhtälöltä, mutta päivät vain viuhahtavat ohi hirveää kyytiä ja blogipäivitysten tiheydestäkin olette jo varmaan huomanneet, ettei meillä olla kauheasti kokkailtu. Olemme nyt hyödyntäneet kotikatumme antimia melko tiheään, erityisen ahkerasti olemme käyneet Miyako Mama’s Sushi barin tiskillä. Sieltä vaan saa parhaat sushit! Niin [...]

