Helppo vuohenjuustokana
Muistelin, että minun veli tyttöystävineen teki meidän Rukan reissulla tällaista vuohenjuustokanaa mikä oli ihan älyttömän hyvää, mutta simppeli valmistaa. Pienen mokan tein valmistuksessa ja laitoin vuohenjuuston kanan päälle heti alussa, kun näin jälkikäteen muistellen Henkka ja Heini laittoivat juustot päälle vasta loppuvaiheilla. Onni onnettomuudessa, vuohenjuustoa jäi myös kanan päälle ja osa siitä suli kerman joukkoon [...]
Mistä on hyvät lounaat tehty? Kanasta, vuohenjuustosta, rosmariinista, parmankinkusta ja kermasta. Niistä on hyvät lounaat tehty.
Tänään piti saada nopeasti lounas kasaan sillä välin kun tyttö nukkui päiväunia. Jääkaapista löytyi ainekset herkkuateriaan joka sopii niin vähähiilihydraattiseen kuin LCHF-ruokavalioonkin. Luonnollisesti tämä on herkkua kaikkiin muihinkin suihin, lisäksi voi keittää esim. amaranttia, pastaa, quinoaa tai riisiä, omasta ruokavaliosta riippuen. 1 prk chèvreä (pehmeää) 4 kananrintafilettä 1 pkt (n. 8 siivua) parmankinkkua 2 dl [...]
Parsakaali-kukkakaalitimbaalit, pinaattirisotto ja kanaa vuohenjuustokuorrutuksella. Ainiin ja punaviini-öljykastike!
Eilen illalla otin kokeiluun muutaman uuden reseptin. Nämä löytyivät kaikki Sami Garam – Herkuttele ja hoikistu lehtisestä jota on ilmeisesti jaettu KG-, Kotilääkäri- ja Deko-lehden välissä. Julkaisu on joka tapauksessa OtavaMedian. Parsakaali-kukkakaalitimbaalit ovat miedon makuisia ja hienon näköisiä. Niissä on myös hauska moussemainen koostumus. Punaviini-öljykastike oli superhyvää! Tätä teen jatkossakin, vaikka vain salaatin päälle jos [...]
Tomaattinen kanavuoka ja kukkakaaligratiini
Tänään tehtiin helppoa ja hyvää ruokaa. Tein kanavuoan Anna Hallénin ohjetta “kyckling i form” mukaillen (LCHF för kvinnor, Bonnier fakta). Kukkakaaligratiini on oma sovellukseni. Tämä on loistava GI- ja LCHF-ruoka. Vähähiilihydraattista ruokaa siis. Tomaattinen kanavuoka 600 g / 4 kananrintafilettä kookosöljyä paistamiseen suolaa mustapippuria 2 dl vispikermaa 2-3 rkl tomaattipyrettä 1,5 tl espelettiä (eräänlainen paprikamauste, [...]
Kanarisotto
Tämä ruoka kuuluu taas sarjaan helppoa ja hyvää. Itselleni tämä ateria oli suorastaan naurettavan helppo, sillä salaatti annettiin minun vastuulleni, mutta siihenkin sain ainekset valmiiksi pilkottuna. Ainoa todellinen kontribuutioni tähän ateriaan oli siis salaattiainesten asettelu lautasille. Toivottavasti pidätte ;) Iso pannullinen kanarisottoa: puolikas grillattu broileri n. 3 dl risottoriisiä 1 pss herne-maissi-paprikaa n. 0,5 dl [...]
Nopea broilerisalaatti
Olen löytänyt oikotien onneen kun kyse on nopeasta ja ruokaisasta … ja maukkaasta lounassalaatista. Viimeksi tänään huomasin vähän liian myöhään, että vatsa kurnii jo joten marssin kadun toiselle puolelle kauppaan ja nappasin mukaan valmiiksi grillatun kokonaisen broilerin, paketin Apetina fetaa (valkosipuli-oliivi) ja tuoretta persiljaa. Loput ainekset löytyi kotoa. Vaikka yleensä tykkään tehdä kaiken alusta saakka [...]
Helppo ja nopea kana-vuohenjuustopasta
Tein tässä viikolla sellaisen pikapastakastikkeen. Pikaversio siitä tuli lähinnä siksi, että nälkä ehti jo yllättämään ennen kuin ehdin aloittaakaan valmistusta. Lopputulos oli kuitenkin tosi hyvä joten ei valittamista. 1 pkt / 500 g kanan rintafileitä (naturel) 1 prk pehmeää vuohenjuustoa 2 dl kuohukermaa provencale-mausteseosta himalajan vuorisuolaa (tai tavallista suolaa) paprikajauhetta cayennepippuria mustapippuria kookosöljyä (tai voita, [...]
Sunnuntain brunssi
Tänään järjestettiin ystävien kanssa puoliperinteinen sunnuntaibrunssi. On kyllä ihan parhaita hetkiä elämässä kun saa istua pöytään hyvien ystävien seurassa ja herkutella hyvällä ruualla kaikessa rauhassa. Herkut kannetaan pöytään talkoovoimin jolloin järjestäminen on helppoa eikä kaikki ruuat jää yhden vastuulle. Oikein toimiva konsepti. Tänään tarjolla oli: Kana-sienipiirakkaa (tähän jäi himo edellisestä kerrasta joten pakko oli tehdä [...]
Kana-sienipiiras
Etsiskelin tänään jotain hyvää ja ruokaisaa piirakkaa kun Kallen vanhemmat + veli vaimoineen oli tulossa kylään. Törmäsin sitten kaikista mahdollisista paikoista MTV3:n sivuilla tähän “Juhlava kanapiiras” -ohjeeseen joka kuulosti todella hyvältä ja joka mielestäni sopi erinomaisesti vuodenaikaan. Alkuperäisessä ohjeessa käytettiin herkkusieniä, me hyödynsimme suppilovahverosatoa, mikä oli minusta oikein onnistunut valinta. Piiraasta tuli todella maukas ja [...]
Atkins-kana ja kukkakaalimousse
Viime sunnuntain helppo päivällinen oli “Atkins-kana” ja kukkakaalimousse. Kanan nimi on siksi “Atkins-kana”, että ohje on alunperin jostakin Atkins-kirjasta, mutta tarkkaa tietoa ei ole, että mistä niistä. Maustamattomia kananrintafileitä niin monta kuin on ruokailijoita chilijauhetta herpamarea aurinkokuivattuja tomaatteja cayennepippuria kermaa voita paistamiseen Mitään tarkkoja mittoja tähän ei valitettavasti ole antaa, mutta ohje on helppo soveltaa. [...]
