Hanna
Website:
Profile:
Ennen kuin opin laittamaan ruokaa, osasin jo tehdä kääretorttuja ja kakkuja. Pääpaino keittiössä on pitkään säilynytkin leivonnassa ja herkkujen tehtailussa. Vuosien mittaan olen samalla oppinut laittamaan ruokaa ja kiinnostunut terveellisestä, mutta maukkaasta ruoasta. En väitä, että läheskään kaikki tässä blogissa julkaisemani ohjeet olisivat terveellisiä, mutta niitäkin voit varmasti löytää. Valmistan niin yksinkertaisia kuin monimutkaisiakin ruokia. Avain siihen, että oma kiinnostukseni herää on mielikuva, jonka resepti tai ohje minussa herättää. Joskus yksinkertainen voi olla mielettömän hyvää, joskus monimutkainen täysi floppi :) Koskaan ei voi tietää. Koitan kuitenkin näille sivuille keräillä niitä onnistuneita kokeiluja ja miksipä en julkaisisi pari täyttä floppiakin, jos ei muuten niin naurujen vuoksi.
