GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Glögigraavattu lohi

Glögigraavattu lohi

Todella herkullinen ja joulukalan ohje löytyi viime jouluna Yhteishyvän ruokalehden numerosta 12/04. Glögi ei maistu liikaa, mutta antaa kalalle kivan säväyksen. Rosépippuri ja hienonnettu punasipuli tuovat annokselle ihanasti väriä. Tätä tehdään tänäkin jouluna!

Glögigraavattu lohi

8-10 annosta


Ainekset

  • n. 700 g lohi- tai kirjolohifileetä

  • 1 dl vaaleaa glögijuomaa

  • 2 rkl karkeaa suolaa

  • 2 tl sokeria

  • 1-2 rkl roseepippuria

Lisäksi

  • hienonnettua ruohosipulia, tilliä sekä punasipulia

Valmistus

  1. Kuivaa kala taluspaperilla ja leikkaa file kahteen osaan.

  2. Sekoita kulhossa suola ja sokeri. Nosta toinen fileistä nahkapuoli alaspäin vuokaan. Hiero maustesekoitusta tasaisesti fileiden päälle. Kaada päälle glögijuoma. Ripottele pinnalle roseepippurit.

  3. Nosta toinen fileepala toisen päälle niin, että nahkapuolet jäävät ulospäin. Peitä vuoka voipaperilla ja foliolla.

  4. Nosta kylmään maustumaan kevyen painon alle noin vuorokaudeksi. Vaihda välillä fileiden paikkaa ja valele niitä vuokaan kertyvällä liemellä.

  5. Poista kalan pinnalta pippurit ja leikkaa kala ohuiksi viipaleiksi.

  6. Tarjoile hienonnetun ruohosipulin, tillin ja punasipulin kanssa.

Glögijuustokakku

Glögijuustokakku

Tulehdus

Tulehdus