GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Rapujuhlat 2013: jälkiruoka. Mustaherukkainen valkosuklaakakku

Rapujuhlat 2013: jälkiruoka. Mustaherukkainen valkosuklaakakku

Alkupalojen, suppilovahverokeiton, herkullisten rapujen sekä kesäkurpitsanauhasalaatin jälkeen tämä mustaherukkainen valkosuklaakakku sai meidän rapujuhlavieraat sekä isännät ja emännät ihastumaan. Valkosuklaan makeus ja mustaherukan happamuus istuivat mahtavasti yhteen! Teimme kakun kantikkaaseen vuokaan ja jätimme leivinpaperin reunat sen verran korkeiksi että kakku oli helppo nostaa vuoasta leikattavaksi ennen tarjoilua.

Ohje on Glorian ruoka ja viini -lehden numerosta 17 (4/2003). Kakun pohja tehtiin perinteisen digestiven sijaan kaurakekseistä, jotenkin sekin sopi erinomaisesti mustaherukoiden makuun. Kuva ei valitettavasti tee kakulle oikeutta, en ehtinyt kuvaamaan sitä enää päivänvalossa joten synkkää on. Maku oli minustakin huikean hyvä! Kulmikkaaksi leikatut palat tekivät annoksista myös jotenkin vähän tavallista juhlavamman tuntuiset.

Mustaherukkainen valkosuklaakakku

20-25 annosta


Ainekset

Pohja

  • 200 g kaurakeksejä

  • 50 g voita

Täyte

  • 10 liivatetta

  • 350 g valkosuklaata

  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa

  • 2,5 dl sokeria

  • 1 vaniljatanko

  • 4 kananmunankeltuaista

  • 4 kananmunanvalkuaista

  • 4 dl kuohukermaa

Mustaherukkahyytelö

  • 4 dl laimentamatonta mustaherukkamehua

  • 7 liivatetta

Koristeeksi

  • tuoreita mustaherukoita

Valmistus

  1. Hienonna keksit ja lisää muruseokseen sulatettu voi. Painele seos irtopohjavuokaan ja pane vuoka viileään täytteen valmistamisen ajaksi.

  2. Pehmitä liivatteet kylmässä vedessä. Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita tuorejuustoon sokeri, halkaistun vaniljatangon raaputettu sisus, keltuaiset, hieman jäähtynyt suklaa ja kiehuvaan vesitilkkaan sulatetut liivatteet. Sekoita liivate sekaan huolella ettei täytteeseen jää liivatepaakkuja. Vaahdota kerma ja valkuaiset (erikseen). Sekoita vaahdot varovasti nostellen tuorejuustoseokseen. Kaada seos keksipohjalle.

  3. Hyydytä seosta peitettynä viileässä pari tuntia tai kunnes hyytelön pinta on jähmettynyt.

  4. Pehmitä liivatteet hyytelöä varten kylmässä vedessä. Purista liivatteet kuiviksi ja sulata ne kuumaan vesitilkkaan. Kaada mustaherukkamehu liivatteiden joukkoon ja sekoita.

  5. Kaada seos kakun pinnalle. Anna kakun hyytyä viileässä mieluimmin seuraavaan päivään. (Meillä ei ollut aikaa joten käytimme vähän reilummin liivatetta. Kakku jäi hieman pehmeäksi joten yön yli odottaminen on varmasti hyvä idea).

  6. Koristele hyytelön pinta tuoreilla mustaherukoilla.


Parantavat rasvat

Parantavat rasvat

Rapujuhlat 2013: suppiskeittoa, rapuja ja kesäkurpitsanauhasalaattia

Rapujuhlat 2013: suppiskeittoa, rapuja ja kesäkurpitsanauhasalaattia