Kermaiset kananrintafileet
Tein tänään kananrintafileitä uunissa mukaellen Anna Hallénin ohjetta kirjasta LCHF-husmanskost. Tämä oli todella maukas ruoka. Kastiketta voi höystää omilla lempimausteilla ja ensi kerralla lisään varmaan ainakin rosmariinia ja valkosipulia. Kastike ja fileet oli niin helppo valmistaa, että tätä tekee mielellään uudelleenkin. Kermaiset kananrintafileet 3:lle 0,5 pakettia pekonia 4 dl vispikermaa 2 rkl hienonnettua tuoretta persiljaa [...]
Kunnon aamupala kananmunasta
Tänään kokeilin ensimmäistä kertaa vähän erilaista tapaa nauttia kananmunaa aamupalaksi. Ohje löytyi Ulrika Davidssonin kirjasta LCHF på mitt sätt. Ainoa moka minkä itse tein tänä aamuna oli, että laitoin majoneesia annokseen tuplasti, mutta ei sekään makua haitannut. Taisi olla unihiekkaa silmässä vielä. Ensi kerralla pitäydyn sitten alkuperäisen ohjeen mitoissa. Yhteen annokseen: 2 kovaksi keitettyä kananmunaa [...]
Majoneesi
Olen perusluonteeltani sellainen, että jotkut asiat alkavat ihan periaatteesta välillä ärsyttämään. Yksi näistä asioista on glukoosi ja ruokaostokset. Glukoosia ja/tai muita sokereita kun löytyy lähes joka ikisestä ruokapurnukasta ja ruoka-aineista joissa niitä ei olettaisi löytyvän. Viimeksi ruokaostoksilla piti hankkia majoneesia ja tapani mukaan aloin syynäämään sisällysluetteloita purkkien kyljessä. Sen lisäksi, että jokainen majoneesi sisälsi eri [...]
Fenkoligratiini, lammaskebakot ja marjagino
Aiemmin tällä viikolla Kallen veli vaimoineen kävi meillä illastamassa. Tarjolla oli hieman eksoottisempi valikoima pääruokaa sekä sitten perinteisempiä makuja jälkkärinä. Fenkoligratiinin sekä lammaskebakoiden ohjeet löytyivät Ulrika Davidssonin kirjasta LCHF på mitt sätt (Bonnier Fakta). Pääruoan kanssa tarjoilimme kreikkalaista salaattia. Fenkoligratiini 3 fenkolia 2 dl kermaa 0,5 g sahramia (1 pss) suolaa valkopippuria 2 dl parmesania [...]
LCHF-iltapalaa
Eilen illalla tein itselleni iltapalaksi ruotsalaisen lääkärin, Andreas Eenfeldtin LCHF-aamupalaehdotuksesta mukaelman eli turkkilaista jogurttia muilla herkuilla höystettynä. LCHF tulee sanoista Low Carb, High Fat eli vähän hiilareita, paljon rasvaa. Jogurtti-iltapala yhdelle hengelle: 4-5 rkl turkkilaista jogurttia pieni loraus kermaa tuoreita mustikoita hampunsiemeniä auringonkukansiemeniä Normaalisti olisin lorauttanut tämän päälle vielä agavesiirappia tai hunajaa, mutta jätin sen [...]
Kermaista turskaa ja kukkakaaliriisiä
Tänään herkuteltiin turskalla. Kukkakaaliriisi on erinomainen vaihtoehto tavalliselle riisille ja sopii hyvin niille, jotka haluavat välttää viljatuotteita. Kukkakaaliriisin ohjeen löysin uusimmasta keittokirjastani: LCHF-husmanskost (Anna Hallén, Bonnier Fakta). Tämä ateria on todella helppo ja vaivaton tehdä ja noudattaa niin GI- kuin LCHF-ruokavalioita. Alla oleva annos on kahdelle, tosin kukkakaaliriisistä riittäisi hyvin neljällekin. Turska 2 turskafilettä (400-500 [...]
Viherkaali-yrttikanasalaatti
Ennen kesälomareissulle lähtöä tyhjensin jääkaappia ja tein meille kanasalaatit. Kalle oli alunperin marinoinut kanat niitä aiemmin mainittuja grilli-iltamia varten, mutta emme koskaan ehtineet kanaan saakka ennen kuin vatsat olivat jo ihan täynnä joten kanat olivat sopivasti marinoituneet tätä salaattia varten eivätkä nyt menneet hukkaan. Kaapista löytyi myös viherkaalia, joka sinänsä epäilytti vähän salaattiaineksena, mutta paremman [...]
Casa Largo, Helsinki
Sisko kävi kylässä reilu viikko sitten ja päädyimme kolmestaan Casa Largoon syömään. Casa Largo löytyy Helsingistä Sokoksen talosta. Aiemmin paikalla oli pitkään Memhis, mutta nykyään tämä espanjalaishenkinen tapas-ravintola. Casa Largo kuuluu S-ryhmän ravintoloihin ja kyllähän paikasta aistiikin sen tietyn ketjuravintolan fiiliksen. Kuitenkin paikka on paremmasta päästä S-ryhmän ravintoloita Helsingissä. Kalle tilasi alkuruoaksi lajitelman kylmiä tapaksia. [...]
Jälkkäriä grillistä
Eilen oltiin ystävien kanssa grillaamassa ja loppuillasta grillissä valmistui helppo ja herkullinen jälkiruoka: suklaabanaanit jotka nautittiin mansikoiden ja vaniljajäätelön kera. Tarvitset (per annos/henkilö): 1 banaani 4-5 palaa Fazerin sinistä Lisäksi: vaniljajäätelöä mansikoita Banaaneihin tehdään viilto pituussuunnassa (tee viilto niin, että se tulee päälle kun banaani makaa pöydällä) ja viillon väliin laitetaan 4-5 palaa Fazerin sinistä. [...]
Vihermehua lehtikaalista
Löysin eilen meidän lähikaupasta viherkaalia. Tätä ei ole ennen vihannesosastolta löytynyt joten sitähän piti hankkia pussillinen. Lisäksi ostin nipun vehnänorasta sekä rasian mansikoita. Näistä aineksista tehtiin sitten tämän aamun vihermehu. Alunperin suunnitelmissa oli tehdä vihersmoothie, mutta … *huoh* Kaali ei ole ihan niitä helpoimpia aineksia saada silpuksi tavallisessa blenderissä. Jos olisin ollut ahkera, olisin varmaan [...]
