GURMEE.NET

Est. 2009
“Kaloreita ei kannata tuhlata sellaiseen mistä ei tykkää.”
- isoisäni

SUOMEKSI
IN ENGLISH

Frascati Ristorante

Frascati Ristorante

Vietin pääsiäisviikonlopun Kööpenhaminassa. Ohjelmassa oli lähinnä kaupungilla tallustelua, hyvän ruuan maistelua, vähän elokuvaa, kahvin maistelua ja keväästä nauttimista. Pääsimme perille perjantaina hyvissä ajoin. Kun olimme ensin kirjautuneet sisään ihanaan hotelliimme ja levittäydyttyä huoneeseemme, oli jo hyvä nälkä. Lounaspaikan etsintään siis. Parin kilometrin jälkeen kaatosade yllätti ja minä (en erityinen sateen ystävä) vaadin päästä jonnekin sisälle ja pian. Mitä en vielä silloin tajunnut oli, että sateet eivät taida Köpiksessä kauaa kestää.

Pienellä etsinnällä löysimme Frascati Ristoranten - ravintola nimittäin oli puolen korttelin päässä siitä missä olimme kun sade alkoi. Meidän lisäksemme ravintolassa oli ehkä kaksi muuta asiakaskuntaa, mutta se seikka voidaan sivuuttaa luultavasti ihan sillä, että olimme paikalla erikoiseen aikaan (=ei lounastunnilla tai päivällisaikaan).

Tilasin lohta pinaatilla enkä joutunut pettymään. Pinaatti maistui taivaallisen hyvälle, en tiedä mitä sen joukkoon oli sekoitettu, mutta ah... niin hyvää! Lohi oli myös hyvää ja perunatkin olivat jotenkin maukkaita vaikken niitä yleensä niin syökään. Annos olisi hyvin täyttänyt matalan GI:n vaatimukset, ellen tosiaan olisi pistänyt suuhuni niitä perunoita.

Vastaava ateria olisi helppo valmistaa kotonakin. Esim voissa haudutettua tuoretta pinaattia, lohimedaljonki per nenä ja muutama lankkuperuna tai niiden tilalle kasviksia tai salaattia jos haluaa tehdä matalalla GI:llä. Koristeeksi sitruunan lohko ja ateria on valmis. Taidanpa kokeilla.

Frascati Ristorante ei ole mitenkään erityinen tai ikimuistoinen, mutta saimme hyvää palvelua, paikka on siisti, illalla varmasti suht fiinikin tosin en kokenut ahdistusta marssiessani sisään tennareissa ja farkuissa :) Hintataso oli perus ravintolan hintatasoa vastaava Suomessa, ei halpa, ei nyt niin kalliskaan.

Frascati Ristorante (pääjuna-aseman lähellä)

Vesterbrogade 9 A1620 København V, Denmark3315 6690

kartalla

Delicatessen, Kööpenhamina

Delicatessen, Kööpenhamina

Raikas ananasmehu

Raikas ananasmehu